Konsertti lähetetään uusintana 4.9. klo 20.00 verkossa. Konsertti nauhoitettiin festivaaliviikkona 31.7. Raippaluodon kirkossa. 

Sirkkoja ja metsämaisemia

”Metsäkylkien barokkityyliset sirkat pistävät ajatukset pyörimään”

Lauantain konsertti Raippaluodon kirkossa tarjoaa Suomen ensiesityksen Sebastian Fagerlundin teoksesta Woodlands Variations fagotille ja jousikvartetille. Teos on osa säveltäjän pitkäaikaista yhteistyötä fagotisti Bram van Sambeekin kanssa, joka on myös solistina illan konsertissa Signum-kvartetin säestämänä. Fagerlundin musiikkia ympäröi kaksi duoteosta, ensin amerikkalaisen Dave Andersonin kontrabassoduot ja lopuksi toisinto perjantaina esitetystä Maurice Ravelin Sonaatista viululle ja sellolle. Avaus- ja lopetusnumerot on valittu barokkirepertuaarista mutta erityisellä piristyksellä; Georg Philipp Telemannin myöhäinen konsertto yhdeksälle soittimelle, yleisesti Sirkat-Sinfoniana tunnettu, on jo soitinkokoonpanoltaan omalaatuinen teos. Antonio Vivaldin La Follia RV 63, joka lopuksi tuo konsertin päätökseen, ei itsessään ole erityisen poikkeava, mutta tällä kertaa barokin sävelkulut saavat lisävauhtia Sven Figeen hammond-uruista.

Cecilia Zilliacus, viulu

Vicki Powell, alttoviulu

Torleif Thedéen, sello

Rick Stotijn, kontrabasso

Pontus Grans, kontrabasso

Sara Hammarström, huilu

Paula Malmivaara, oboe

Bram van Sambeek, fagotti

Sven Figee, hammond-urut 

Lars Wouters van den Oudenweijer, klarinetti

Signum Quartett

Florian Donderer, viulu

Annette Walther, viulu

Xandi van Dijk, alttoviulu

Thomas Schmitz, sello

Georg Philipp Telemann (1681–1767): 

Grillen – Sinfonia TWV 50:1 

I Etwas lebhaft

II Larghetto. Tändeln

III Presto

Dave Anderson (1962–): 

Sarjasta Seitsemän duoa kontrabassolle (1992)

I Kibbles & Kibitz

VII Rush Hour

VI Blew Cheeze

Sebastian Fagerlund (1970–): 

Woodlands Variations, kvintetto fagotille ja jousikvartetille (2020, Suomen ensiesitys)

Maurice Ravel (1875–1937):                

Sonaatti viululle ja sellolle (1922)

I Allégro

II Très vif 

III Lent

IV Vif, avec entrain 

Antonio Vivaldi (1678–1741): 

La Folia 

Georg Philipp Telemannilla oli pitkä, menestyksekäs ja erittäin tuottelias elämä. Ison osan tästä hän vietti Hampurissa, jossa hänet oli vuonna 1721 nimitetty kanttoriksi ja kaupungin viiden isoimman kirkon musiikkijohtajaksi. Luettelo hänen säilyneistä teoksistaan on suorastaan hämmentävän laaja – sekä määrältään että vaihtelevuudeltaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että musiikkia pidettiin tuohon aikaan enemmänkin käyttötavarana kuin ”taideteoksina” myöhempien aikojen merkityksessä. Yhdistettynä Telemannin harvinaisen pitkään ikään (yleensä hyvässä terveydessä), tämä toi luonnollisesti mukanaan mittavan tuotannon.

G-duurikonserton TWV 50:1 syntymäaikaa ei ole pystytty varmuudella määrittelemään, ja se on muutenkin hieman enigmaattinen teos. Telemann oli sävellystyön aikana kirjoittanut partituuriin otsikon ”Grillen-Symphonie nach welscher, französischer, engländischer, schottischer u. Polnischer Schreibart”. Jossakin vaiheessa työtä hän ilmeisesti tuli toisiin ajatuksiin, viivasi otsikon yli ja käytti paperia uudelleen partituurin keskellä tehden samalla uutta otsikkosivua, jossa luki neutraalimpi ”Konsertto 9 äänessä”. Mutta oliko teoksen ollut tarkoitus käsitellä heinäsirkkoja (”Grillen”) vai oliko, kuten on ehdotettu, kyseessä pikemminkin viittaus saksan kielen ilmaisuun ”grillenhaft” (oikukas)? Entä missä määrin teoksessa on kuultavissa walesilaisia, ranskalaisia, englantilaisia, skottilaisia tai puolalaisia piirteitä? Myötämielinen korva kuulee ainakin päätösosan borduuna-äänissä vaikutteita ajan kansantanssisävelmistä, joita saattoi kuulla eri puolilla Eurooppaa. Soitinkokoonpano on sekin mielenkiintoinen alkaen tuplatuista kontrabassoista.

Läpi uransa, Telemann oli säveltänyt runsaasti humoristisia ja joskus melko kryptisiä teoksia, joten ei liene kaukaa haettua olla havaitsevinaan tässäkin teoksessa pilkettä säveltäjän silmässä. Riippumatta siitä, käsitteleekö teos maantiedettä, sirkkoja vai oikukkaita mieliä.

Dave Anderson on New Orleansissa vaikuttava kontrabasisti ja säveltäjä. Opiskeluaikoinaan hän havaitsi, että olemassa oleva soolo-ohjelmisto kontrabassolle oli jokseenkin rajoitettu, ja ryhtyi, vuodesta 1984 alkaen, korjaamaan tilannetta säveltäjänä käytännön muusikkoutensa ohella. Seuraavien vuosikymmenten aikana hänen tuotantonsa on kasvanut huomattavalla määrällä sooloja, duoja, kvartetteja ja muita teoksia kontrabassolle sekä täysimittaisella kontrabassokonsertolla. Andersen on toiminut vuodesta 1996 alkaen Louisiana Philharmonic Orchestran kontrabasson äänenjohtajana sekä kontrabasso-opettajana New Orleansin Loyola-yliopistossa. Klassisen musiikin lisäksi hän on aktiivinen muissakin musiikkilajeissa ja samoin bassokitaristina. 1980-luvun puolivälissä hän opiskeli pari vuotta legendaarisen basistin Jaco Pastoriuksen johdolla.

7 kappaleen sarja kontrabassoduolle sävellettiin 1990-luvun puolivälissä ja sitä leimaa veikeä huumorintaju, joka tulee ilmi jo osien nimissä.

Uudella teoksella Woodlands Variations fagotille ja jousikvartetille on verrattain laaja tausta. Vajaa vuosikymmen sitten Sebastian Fagerlund valmistautui säveltämään konserton fagotille ja orkesterille. Solisti, jonka oli määrä kantaesittää teos, oli alankomaalainen Bram van Sambeek, jonka Fagerlund tunsi entuudestaan. Tämän tunteikkaasta ja virtuoosimaisesta muusikkoudesta innostuneena hän sävelsi ensin valmistelevan sooloteoksen, vuonna 2012 valmistuneen Woodlands, jossa hän tutki aineistoja ja mahdollisuuksia. Fagottikonsertto Mana kantaesitettiin kaksi vuotta myöhemmin.

Kun Fagerlund sai yhteistilauksen Amsterdam String Quartet Biennalelta, West Corkin kamarimusiikkijuhlilta ja Korsholman Musiikkijuhlilta teokselle fagotille ja jousikvartetille, hän huomasi, että Woodlandsin aineistot eivät olleet edelleenkään päästäneet häntä otteestaan. Lopputulokseksi kehittyi siis sarja variaatioita aikaisemmasta teoksesta, tarkemmin sanottuna soolojohdanto fagotista, seitsemän variaatiota ja coda.

Vuonna 1920, kaksi vuotta Debussyn kuoleman jälkeen, Maurice Ravelia pidettiin yleisesti Ranskan tärkeimpänä säveltäjänä. Tämä siis huolimatta hänen mutkikkaasta tiestään vastoinkäymisiä täynnä olleiden opintojen ja kiusallisten kilpailutappioiden kautta säveltäjän ammattiin, puhumattakaan hänen sitkeästä kieltäytymisestään suostua luokiteltavaksi mihinkään tyylisuuntaan. Debussyn tapaan Ravel luokitellaan usein impressionistiksi, mutta hänen tapauksessaan määritelmä on jopa ongelmallisempi kuin Debussyn kohdalla. Ravelin omapäisyys ja sitkeä järjestelmällisyys säveltäessä aiheuttivat jopa halveksuntaa. Stravinski kutsui häntä sveitsiläiseksi kellosepäksi viitaten sekä hänen sukutaustaansa että hänen fanaattisen tarkkaan orkestrointityöhönsä. 

Ravelia oli kyseisenä vuonna pyydetty säveltämään teos Debussyn muistokonserttia varten. Sitä ajatellen hän alkoi työstää ensimmäistä osaa teokseen, josta syntyisi seuraavien 18 kuukauden aikana Sonaatti viululle ja sellolle. Teoksen soitin- ja muotovalinnat osoittavat aikamoista uhkarohkeutta. Neliosainen teos kahdelle melodiasoittimelle vaatii säveltäjältä tavatonta kekseliäisyyttä ja päälinjojen hallintaa. Ei siis ole yllättävää, että säveltäminen kesti kauan. Lopulta teoksesta tuli kuitenkin yksi Ravelin suurimmista ylpeyden aiheista ja käännekohta hänen säveltäjän työlleen.

Jo ensimmäisessä osassa Ravel antaa esimerkin näennäisen yksinkertaisesta neroudestaan antaessaan viulun hoitaa säestyksen sellon virtaavalle soolomelodialle eikä päinvastoin. Roolit vaihtuvat kuitenkin pian. Näin syntyy ilmava ja kirkas vuoropuhelu soitinten välillä. Toisessa osassa puhtia lisäävät veturin lailla puskevat ostinatot. Ravel mainitsikin usein pitävänsä tehtaiden koneiden aiheuttamaa rytmistä musiikkia hyvin kiehtovana. Kolmas osa alkaa lyyrisenä vokaliisina, mutta tästäkään ei puutu dramatiikkaa. Teos päättyy eloisan laulavaan finaaliin.

Nuoremman aikalaisensa Telemannin tavoin myös Antonio Vivaldi oli tavattoman tuottelias, samankaltaisista syistä. Vivaldin osalta sävellystoiminnan pääpaino oli erityisesti hänen monta vuotta jatkuneessa opettajan ja kapellimestarin virassaan Ospedale della Pietàn tyttökoulussa Venetsiassa. Vivaldi itse oli ilmiömäinen viulisti, joten ei ole yllätys, että noin puolet hänen yli 500 konsertostaan sävellettiin viululle soolosoittimena. Hieman enemmän yllättävää on, että toiseksi eniten konserttoja hän sävelsi fagotille, joka ei ollut barokin aikana kovin tavallinen soolosoittimena. Musiikkihistorioitsijat väittelevät edelleen siitä, olivatko nämäkin konsertot Ospedale della Pietàn käyttöä varten vai sävellettiinkö ne johonkin muuhun tarkoitukseen Venetsiassa tai muualla. 

Tämä teos saa tänä vuonna Raippaluodon kirkon konsertissa erilainen ja erikoinen instumentaatio, fagotti, kontrabasso ja hammond-urut.