Korsholman Musiikkijuhlat 2023
26.7.–2.8.2023 Momentum
Hyvä musiikkielämysten ystävä!
Ensimmäinen kesäni Korsholman Musiikkijuhlien festivaalijohtajana lähestyy ja odotukseni ovat korkealla – havaittavissa intoa ja jännitystäkin! Taiteellinen johtajamme, myös ensimmäistä vuottaan Musiikkijuhlilla, sellisti Jan-Erik Gustafsson on suunnitellut huikean ohjelman Momentum-teeman alle. Konsertista toiseen kulkee punaisena nauhana liikettä, voimaa ja hetkiä eri muodoissaan. Meitä ovat inspiroineet Musiikkijuhlien suunnittelussa Albert Einsteinin sanat ”Elämä on kuin pyörällä ajamista. Pysyäkseen pystyssä, on oltava liikkeessä.”
Musiikkijuhlien teemasäveltäjät vuonna 2023 ovat suomenruotsalainen Cecilia Damström sekä armenialaistaustainen, Ukrainassa syntynyt Vladimir Agopov ja Jaakko Kuusisto in memoriam. Yhteiskunnallisena alateemana kiinnitämme Musiikkijuhlien aikana huomiota Itämeren tilanteeseen. Taiteilijoiden joukossa on tuttuja muusikoita edellisiltä vuosilta, mutta myös paljon ensikertalaisia tällä festivaalilla. Toivon, että ohjelmaan tutustuessasi löydät suosikkejasi, mielenkiintoisia uutuuksia ja houkuttelevia hetkiä. Tule mukaan ja koe kanssamme Momentum – olitpa sitten Musiikkijuhlien ensikertalainen tai kokenut konkari!
Tavataan Musiikkijuhlilla,
Milla Virta
Festivaalijohtaja
Mestarikurssit 2023 Päivämäärä: 01.03.2023
Tervetuloa mestarikursseille! Tänä kesänä mestarikurssit järjestetään 25.7.–29.7. Voit lukea mestarikursseista lisää ...Ensemble Gamut! Korsholman Musiikkijuhlilla Päivämäärä: 04.05.2023
Jännittäviä uutisia! Musiikkijuhlien uusi taiteilijakiinnitys on Ensemble Gamut!, joka konsertoi Palosaaren kirkossa lauantaina 29.7. klo ...Hae festivaalityöntekijäksi Korsholman Musiikkijuhlille! Päivämäärä: 16.05.2023
Palkkaamme joka vuosi useita työntekijöitä Korsholman Musiikkijuhlille erilaisiin tehtäviin, mm. konserttivastaaviksi, lavajärjestäjiksi, catering- ...Tule mukaan opastetulle konserttiretkelle! Päivämäärä: 25.05.2023
UNESCOn maailmanperintöalue Merenkurkun saaristossa, Stundars, Vaasan keskusta… Tänä vuonna Korsholman Musiikkijuhlat järjestää useita ...Valmistujaistarjous: Kaksi lippua yhden hinnalla! Päivämäärä: 26.05.2023
Onnea uusille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja muille tutkinnon suorittaneille! Juhlan kunniaksi tarjoamme Tulevaisuuden tähdet -konserttiin Vaasan ...Varaslähtö: Iltamusiikkia Päivämäärä: 25.07.2023Aika: 19.30
Vapaa pääsy James D. Hicks, urut Nordic Journey Egil Hovland (1924–2013): Toccata "Nu la oss takke Gud" Mons Leidvin Takle ...1. Avajaiset Päivämäärä: 26.07.2023Aika: 15.00
Vapaa pääsy Kauppakeskus Espenissä on luvassa avajaisjuhlallisuuksia ja vaskikvartetin musiikkia sekä karkkia ja festivaalitunnelmaa. Tervetuloa ...2. Avajaiskonsertti 2023 Päivämäärä: 26.07.2023Aika: 19.30
28 / 24 / 10 € 18.45 Bussikuljetus Vaasan kaupungintalolta (10 € menopaluu) Vaasan kaupunginorkesteri Jan Söderblom, ...3. Forelli Päivämäärä: 27.07.2023Aika: 17.30
23 / 19 / 10 € 16.45 Bussikuljetus Vaasan kaupungintalolta (10 € menopaluu) Atle Sponberg, viulu Elina Vähälä, viulu Razvan ...4. Miniö Päivämäärä: 27.07.2023Aika: 21.00
23 / 19 / 10 € Elina Vähälä, viulu Atle Sponberg, viulu Razvan Popovici, alttoviulu Marko Ylönen, sello Jan-Erik Gustafsson, ...5. Nuoret taiteilijat I Päivämäärä: 28.07.2023Aika: 12.00
10 € Mestarikurssin oppilaita Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin.6. L'invitation au voyage Päivämäärä: 28.07.2023Aika: 16.00
23 / 19 / 10 € Elina Vähälä, viulu Anna-Liisa Bezrodny, viulu Marko Ylönen, sello Jan-Erik Gustafsson, sello Knut Erik Sundquist, ...7. Tähtisumua Päivämäärä: 28.07.2023Aika: 19:00
28 / 24 / 10 € Angelika Klas, sopraano Hannu Rantanen, kontrabasso Antti Sarpila, klarinetti Seppo Hovi, piano ja juonto Svengaava trio Antti ...8. Mignon Päivämäärä: 28.07.2023Aika: 21:00
23 / 19 / 10 € 20.15 Bussikuljetus Vaasan kaupungintalolta (10 € menopaluu) Erinys Quartet Elizabeth Stewart, viulu Joosep ...9. Nuoret taiteilijat II Päivämäärä: 29.07.2023Aika: 12.00
10 € Mestarikurssin oppilaita Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin.10. Atle, Knut Erik & friends goes tango Päivämäärä: 29.07.2023Aika: 15.00
23 / 19 / 10 € 14.00 Bussikuljetus Vaasan kaupungintalolta (10 € menopaluu) Atle Sponberg, viulu Knut Erik Sundquist, ...11. Mustasaari 675 vuotta -juhlakonsertti Päivämäärä: 29.07.2023Aika: 18.00
23 / 19 / 10 € 17.15 Bussikuljetus Vaasan kaupungintalolta (10 € menopaluu) Erinys Quartet Elizabeth Stewart, viulu Joosep Reimaa, ...12. Värikäs musiikin puutarha Päivämäärä: 29.07.2023Aika: 21.00
Andres Mustosen ja Hortus Musicuksen konsertti on peruutettu. Pahoittelemme!12. RE / Rakkaus Päivämäärä: 29.07.2023Aika: 21.00
23 / 19 / 10 € Ensemble Gamut! Aino Peltomaa, laulu, keskiajan harppu, perkussiot, elektroniikka Ilkka Heinonen, jouhikot, viola da gamba, ...13. Intiimit kirjeet Päivämäärä: 30.07.2023Aika: 14.00
23 / 19 / 10 € Erinys Quartet Elizabeth Stewart, viulu Joosep Reimaa, viulu Marija Väisänen, alttoviulu Stergios ...14. Tulevaisuuden tähdet Päivämäärä: 30.07.2023Aika: 19.00
23 / 19 / 10 € Tatu Kauppinen, sello David Munk-Nielsen, piano Elina Vähälä, viulu Anna-Liisa Bezrodny, viulu Razvan Popovici, ...15. Iltahämärissä rappusilla Päivämäärä: 30.07.2023Aika: 22.00
23 / 19 / 10 € Erinys Quartet Elizabeth Stewart, viulu Joosep Reimaa, viulu Marija Väisänen, alttoviulu Stergios ...16. Rosamunde Päivämäärä: 31.07.2023Aika: 15.00
23 / 19 / 10 € Erinys Quartet Elizabeth Stewart, viulu Joosep Reimaa, viulu Marija Väisänen, alttoviulu Stergios ...17. Blake Poems Päivämäärä: 31.07.2023Aika: 19.00
23 / 19 / 10 € Tuuli Lindeberg, sopraano Anna-Liisa Bezrodny, viulu Elina Vähälä, viulu Razvan Popovici, alttoviulu Marko ...18. Pappa Bach Päivämäärä: 31.07.2023Aika: 22.00
23 / 19 / 10 € Maano Männi, viulu Vladimir Reshetko, sello Petri Kumela, kitara Johann Sebastian Bach (1685–1750): Chaconne teoksesta ...19. Vickan & Väinö -lastenooppera Päivämäärä: 01.08.2023Aika: 13.00
10 € / aikuinen, lapset vapaa pääsy Näytökset klo 13.00 ja 14.30 Hedvig Paulig, sopraano Ville Salonen, tenori Rolf ...20. Apocalyptica Päivämäärä: 01.08.2023Aika: 21.00
59 / 55 / 50 € Maailman menestynein sellometalliyhtye, Apocalyptica, ponkaisi -90-luvulla suureen suosioon soitettuaan Metallican kappaleita selloilla. ...21. Päätöskonsertti 2023 Päivämäärä: 02.08.2023Aika: 19.00
28 / 24 / 10 € Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Malin Broman, viulisti-johtaja Anna-Liisa Bezrodny, viulu Jan-Erik Gustafsson, ...
Haluatko liittyä jäseneksi ja saada uutiskirjeemme?
Korsholman Musiikkijuhlien Instagram-tili
Seuraa meitä Instagramissa nimellä @korsholmmusicfestival
Voit myös jakaa omia kuviasi festivaalilta ja muistathan tägätä meidät mukaan kuvaan: #korsholmmusicfestival #kmf2022
-